Rahat vai henki?
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus tuli voimaan pari vuotta sitten. Uudistuksen tarkoituksena oli kehittää alueiden palveluita ihmisten tarpeita vastaavaksi ja turvata hoitoon pääsy.
Petteri Orpon (kok) hallitus on yhdessä perussuomalaisten kanssa leikannut ankarasti hyvinvointialueiden rahoitusta. Lisäksi hallitus on laittanut hyvinvointialueille mahdottoman kovat rätingit talouden tasapainottamiseksi vuoden 2026 loppuun mennessä. Useat asiantuntijat ja myös hyvinvointialueiden johtajat kautta Suomen pitävät aikataulua mahdottomana.
Koska rahaa ei voi painaa lisää, ymmärrän tiukan talouskurin. Ihmisten hengiltä säästämistä en kuitenkaan ymmärrä. Enkä hyväksy.
Jo nyt luottamus siihen, että hoitoon pääsee, kun sitä tarvitsee, on suomalaisilla heikentynyt. Asiakasmaksuja on jouduttu korottamaan, palveluverkkoa karsimaan, asiointiaikoja lyhentämään ja hoivakoteja sulkemaan. Joillain hyvinvointialueilla vanhusten päivätoiminnasta ollaan luopumassa emmekä ole välttyneet myöskään hoitohenkilökunnan vähennyksiltä tai lomautuksilta.
Jonkinlaiseksi uudeksi normaaliksi on muodostunut se, että vanhuksille tarjoillaan kylmää ruokaa. Kaikki leikkaukset koskevat eniten pienituloisia, eläkeläisiä tai muutoin heikoimmassa asemassa olevia. Inhimillisyys on pahasti hukassa.
Heti alue- ja kuntavaalien jälkeen hallitus on tekemässä sosiaali- ja terveyspalveluihin vielä uusia leikkauksia.
Pääministeri Petteri Orpo on luvannut, että ratkaisut tuodaan eduskunnan ja suomalaisten tietoon ennen vaaleja. Kello käy, mutta leikkauslistoja ei vain näy.
Miten tämä sitten liittyy Joutsaan tai Luhankaan? Kyse on joutsalaisten ja luhankalaisten oikeudesta tietää, miten meidän lähi- ja peruspalveluillemme käy tulevaisuudessa. Joudutaanko hyvinvointialueellamme leikkaamaan vanhustenhoidosta lisää? Pääseekö alueellamme jatkossa lääkäriin?
Eikä tässä vielä kaikki. Vastaavanlainen tilanne on kuntapuolella. Kauan odotettu kuntien valtionosuusuudistus siirrettiin alue- ja kuntaministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok) ilmoituksella hamaan tulevaisuuteen kuntavaalien pelossa viime lokakuussa. Epätietoisuus tulevasta ajaa monet kunnat säästöliekille ja jopa Pertunmaan tielle. Maksajina ovat kuntalaiset – niin palveluissa kuin veronkorotuksissa. Joutsan tilanne on toistaiseksi vakaa.
Lapsena tuli usein kysyttyä leikkiessä "rahat vai henki?". Hyvinvointiyhteiskuntaamme se kysymys ei kuitenkaan kuulu. Onneksi vaaleissa on vaihtoehtoja.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Joutsan Seudun mielipidekirjoitus-palstalla 26.3.2025.