Maan hallituksen kuntapolitiikka kaipaa muutosta
Hyvinvointialueiden perustamisen seurauksena kuntien asema muuttui merkittävästi. Kuntia koskeva lainsäädäntö kuten kuntalaki ja laki kuntien peruspalveluiden valtionosuuksista eivät ole pysyneet muutoksen mukana. Petteri Orpon (kok) hallitusohjelman kirjaukset ovat samaan aikaan kuntakentän tarpeisiin ja tulevaisuuden haasteisiin nähden liian suppeat.
Hallitusta ohjaa eurojen politiikka, jossa leikkaaminen on verhottu kansankielellä kehittämiseksi. Tämä näkyy muun muassa siinä, että hyvinvointialueita koskevia isoja päätöksiä valmistellaan Valtiovarainministeriössä eikä Sosiaali- ja terveysministeriössä. Antaisitko sinä oman henkesi mieluummin ekonomin kuin lääkärin käsiin?
Kevan tuoreen kuntapäättäjäbarometrin mukaan meidän kuntapäättäjien ja kuntien johtavien viranhaltioiden näkemykset kuntien tulevaisuudesta ovat heikentyneet rajusti. Kuntapäättäjistä peräti 68 prosenttia kertoi näkevänsä negatiivisena tai ristiriitaisena kunnan tulevaisuuden. Vastaavanlaisia tuntemuksia on myös hyvinvointialueilla. Kuntia ja hyvinvointialueita yhdistää huoli talouskehityksestä ja palveluverkosta.
Säilyttääkseen palvelut lähellä ihmisiä kunnat ovat tarjonneet hyvinvointialueille jo nyt tiloja ilmaiseksi käyttöön muun muassa Etelä-Pohjanmaalla. Kuntien hätähuudosta säilyttää asukkailleen tärkeät lähipalvelut voi muodostua tulevaisuudessa hyvinvointialueiden yksi pysyvä rahoituselementti.
Kuntaliiton laskelmien mukaan kunnilla tulee olemaan tulevaisuudessa 2 miljardin euron pysyvä alijäämä. Miten käy kunnille, joiden vuokrasopimukset pian irtisanotaan hyvinvointialueiden toimesta? Tämä on edessä ennen pitkää myös Keski-Suomessa.
Valtion on lain mukaan tultava kuntia vastaan, jos kiinteistöt uhkaavat kuntien tulevaisuutta. Suomi on ratifioinut myös Euroopan neuvoston kunnallisen itsehallinnon peruskirjan, jonka mukaan valtion tulee huolehtia, että kunnalla on riittävä rahoitus sen tehtävien hoitoon. Tämä on valtion ja hallituksen vastuulla oleva asia.
Olisiko hallituksen syytä ottaa nyt lusikka kauniiseen käteen? Hyvinvointialueiden ja kuntien rahoitusjärjestelmät pitää uudistaa keskinäisvaikutukset arvioiden. Kuntien ja hyvinvointialueiden kahtiajako menestyviin ja kuihtuviin on katkaistava.
Tämä edellyttää pikaista muutosta hallituksen harjoittamaan kunta- ja hyvinvointialuepolitiikkaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Keskisuomalaisen mielipidepalstalla kesäkuussa 2024.