Kuka keskustassa määrää? Pari sanaa vallasta, vaikuttamisesta ja jäsenen paikasta
Oulun keskustan puheenjohtaja Urho Haho ja Suomenmaan blogistina aloittanut Arttu Karila osuivat perjantaina 21.7. kirjoituksissaan naulan kantaan. Molempien teksteistä henkii huoli puolueen suunnasta ja keskustalaisen äänen kuuluvuudesta päätöksenteossa. Ohessa muutamia huomioitani ja vastauksiani minulle puoluesihteeriehdokkaana esitettyihin kysymyksiin.
Puolueemme keskustelukulttuuri on taantumassa koronan, verkkotilaisuuksien ja somen myötä kasvottomaksi huuteluksi vailla aitoa kohtaamista ja toisten näkökulmien ymmärtämistä. Pian olemme puolueena siinä tilanteessa, mistä Arttu Karila blogissaan varoittaa: meillä on harva äänivaltaisten joukko ja kovaan ääneen huuteleva, "äänettömien yhtiömiesten yleisö". Aitoa keskusteluyhteyttä ei ole, joten sen myötä ei ole myöskään ymmärrystä yhteisestä puolueesta eikä sen suunnasta.
Puolueemme tarvitsee avointa ja rehellistä keskustelua politiikastamme ja linjastamme, kuten Haho kirjoituksessaan peräänkuuluttaa. Puoluesihteerillä, piireillä ja paikallistoimijoilla on tässä keskeinen rooli. Puoluesihteerillä pitää olla rohkeutta kanavoida kansalaisia kiinnostavia ja myös poliittisesti jakavia kysymyksiä puolueen sisälle ja keskustalaisten pulssille silläkin varjolla, että joku tai jotkut eivät kysymyksistä tykkäisi.
Puoluesihteeri ei saa olla kenenkään "yes, yes man". Puoluesihteeri edustaa kenttää.
Myönnettävä on, että jos keskusta perustettaisiin nyt 2020-luvulla, sen rakenne ja toimintatavat olisivat erilaiset. Pääpaino olisi ihmisten välisessä toiminnassa, ei rakenteiden ylläpitämisessä eikä järjestöbyrokratiassa. Jäsenen poliittinen painoarvokin olisi todennäköisesti suurempi.
Esitin noin kymmenkunta vuotta sitten puolueen järjestötyöryhmässä, voisimmeko harkita perussuomalaisten mallia, että jokainen jäsenmaksunsa maksanut jäsen saisi automaattisesti äänivallan puoluekokoukseen? Esteeksi muodostui tuolloin Keskustan yli 160 000 jäsentä, Stadionin rajalliset tilat ja ehkäpä pelko puolueen valtauksesta, joka sittemmin toteutui perussuomalaisten osalta Jyväskylän puoluekokouksessa 2017.
Emme olleet valmiita silloin. Olisimmeko nyt?
Tämä tarkoittaisi toki isoa harppausta edustuksellisesta järjestödemokratiasta suorempaan vaikuttamiseen ja jäsenten valtaan sekä luonnollisesti myös muutoksia toimintatapoihimme. Yksi konkreettinen toimintamuoto voisi olla rullaava ohjelmatyö ja varjohallitustyöskentely, joita esitän omassa Keskustan uusi aika – puoluesihteerin tavoiteohjelmassani. Myös puolueen viestintää pitäisi muuttaa monikanavaisemmaksi, jotta suora vaikuttaminen onnistuisi.
Kansalaiskyselyissä suoralle demokratialle annetaan laajaa tukea, erityisesti nuorten keskuudessa. Keskustan järjestökyselyssäkin tällaisia toimintatapoja toivottiin, kun sellaisen aikanani toiminnanjohtajana toimiessani tein.
Olen esittänyt omassa puoluesihteerin tavoiteohjelmassani myös määräaikaista koe/kevytjäsenyyttä. Se tarjoisi mahdollisuuden kokeilla keskustaa eli osallistua toimintaamme, tilaisuuksiimme ja koulutuksiimme täysivaltaisena asianharrastajana ilman jäsenyyssitoumusta. Samalla se haastaisi meitä sisäisesti uudistamaan toimintaamme nykypäivän ihmisten tarpeita vastaavaksi.
Keskusta on ihmisten puolue. Toimintamme ja politiikkamme keskiössä on aina ihminen ja hänen tarpeensa. Tämän päivän ihminen on kiireinen, usein laajasti verkostoitunut tai sohvalta käsin vaikuttaja, jolle puolue on usein väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Puolueeseen ei välttämättä sitouduta enää eliniäksi.
Tämä meidän keskustalaisten tulisi hyväksyä ja muuttaa toimintaamme niin, että esimerkiksi hetkelliset, pienen porukan pop up -projektit jonkun asian puolesta onnistuvat ilman valtaisaa järjestöbyrokratiaa. Kun innostusta on, sitä tuetaan! Myös mobiilinmaailma tarjoaa puoluetoimintaan uusia työkaluja.
Arttu Karila nosti esiin myös keskustalle kipeän kysymyksen: Kuka puolueessa määrää politiikan suunnan? Eduskuntaryhmä vaiko puoluekokous? Kysymys on tuttu myös kaikille kuntapolitiikassa toimiville. Kunnallisjärjestöt tai kuntayhdistykset ja puoluekokous päättävät suuret linjat, mutta eduskuntaryhmä ja valtuustoryhmä tekevät operatiiviset päätökset. Oma lukunsa ovat tietysti omantunnonkysymykset.
Keskustalaista omatuntoa on venytetty puolueessamme useissa kysymyksissä. On ollut kipeitä äänestyksiä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, jossa on kävelty puoluekokouksen linjausten yli. Yhtä lailla Kajaanin opettajankoulutuslaitos lakkautettiin vastoin puoluekokouksen tahtoa ja perustulonkin osalta oli tulkinnan vaikeutta. Valvontaa puoluekokouspäätösten toteuttamisen suhteen ei ole ollut, mutta poliittinen vastuu on, joka kannetaan vaalissa, jos jäsenistö näin päättää.
On kuitenkin sanomatta selvää, että puoluekokousten päätösten yli kävely syö pidemmän päälle pohjaa järjestödemokratialtamme ja jäsenistön vaikuttamishalulta, johon keskustan suuruus on perustunut.
Urho Haho, Arttu Karila ja kumppanit: Keskustaa ei ole ilman sen jäseniä. Omana tavoitteenani on poliittisesti ja taloudellisesti iskunkestävä, sisäisesti vahva ja ulkoisesti vaikuttava puolue, jossa toteutuu kannustava yhdessä tekemisen henki jäsenten, johdon ja henkilöstön välillä.
(Tekstini on julkaistu Suomenmaassa 23.7.2023. Löydät siitä myös toimituksellisen jutun.)