Pienten kuntien luottamushenkilöjohto kokoontui reilu viikko sitten Kuntatalolle Helsinkiin pohtimaan hallitusohjelman vaikutuksia pienten kuntien tulevaisuudelle. Olin mukana viemässä keskusteluihin ja myös kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle Joutsan ääntä.

Ajatuksiani ja puheitani politiikasta
Matti Tuominen antoi Suomenmaan mielipidekirjoituksessaan 28.8.2023 vinkin meille puoluesihteeriehdokkaille, mutta myös muille keskustalaisille: Kaikkea energiaa ei kannata uhrata menneen analysointiin. Viisas vinkki – kiitos siitä Matille.
Oulun keskustan puheenjohtaja Urho Haho ja Suomenmaan blogistina aloittanut Arttu Karila osuivat perjantaina 21.7. kirjoituksissaan naulan kantaan. Molempien teksteistä henkii huoli puolueen suunnasta ja keskustalaisen äänen kuuluvuudesta päätöksenteossa. Ohessa muutamia huomioitani ja vastauksiani minulle puoluesihteeriehdokkaana esitettyihin...
Kansanvallan keskeisten toimijoiden, puolueiden, kyky pitkäjänteiseen ohjelmatyöhön ja kansalaiskeskustelun ylläpitoon on heikentynyt. Puolueista on tullut vain vaaliorganisaatioita. Samaan aikaan kansalaiset toivovat enemmän suoraa demokratiaa ja uudenlaisia tapoja vaikuttaa.
Suomeen pihtisynnytettiin seitsemän viikon ponnistusvaiheen jälkeen hallitus. Onnea ja menestystä Petteri Orpon (kok) johtamalle oikeistohallitukselle, joka ehti ensimmäisen toimintaviikkonsa aikana kokea historiallisen luottamusäänestyksen. On ikävää, että hallituksen sisälle on sen alkumetreillä kylvetty epäluottamuksen siemen. Ei tarvitse olla...
Havahduin jokin aika sitten ajatukseen, että Keskusta on kulkenut mukana elämässäni valtaosan matkasta. Pidempään kuin mikään ihmissuhteeni. Reilussa 30 vuodessa on oppinut tuntemaan toisensa.
Keskustan pitkäaikainen vaikuttaja Antti Hietaniemi Perhosta avasi toukokuussa keskustelun puoluesihteerin tehtävänkuvasta Suomenmaassa. Tänään puoluesihteerin toimenkuvaa on Savon Sanomissa pohtinut entinen puoluesihteerimme, ministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen.
Tämä johtopäätös on helppo tehdä eduskuntavaalien reilun viikon vanhaa tulosta tarkastellessa. Näissä vaaleissa emme kuulleet puhuttavan vanhusten hoidosta, nuorten mielenterveysongelmista, omaishoitajien jaksamisesta, koulutuksesta saatikka sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta tai sosiaaliturvan tasosta.
Eteenpäin elävän mieli
Osallistuin viikko sitten pienten kuntien – Joutsan, Tohmajärven ja Pyhännän - elinvoimaa pohtivaan paneelikeskusteluun. Määrittelin elinvoiman kunnan koossa pitäväksi "liimaksi" ja toimintakyvyksi, jonka avulla kunta suuntautuu tulevaisuuteen taantumisen sijaan. Elinvoimaisuuden edellytys on uuden luominen ja elossa pysyminen.
Kohtuullisen hyvää elämää
Viime viikolla elämä yllätti minut jälleen. Useamman kerran. Koiranpentumme sairastui ja joutui kalliiseen operaatioon. Perjantaina autostani meni ilmajousitus. Kiireet ja ajo loppuivat siihen. Kallis remontti on tulossa ja lakko viivästyttää varaosan saantia. Ajelen sijaisautolla.